maanantai 4. marraskuuta 2013

Hei kaikki kissat ja koirat!

Nyt muistin päivittää blogiani ja kertoa tästä tylsästä arkipäivästäni:) heräsin siis aikaisin aamulla lenkille ja söin aamupalan. Sitten nukuin vähän lisää ja sitten ihmiset lähtivät töihin ja kouluun. Olin yksin päivällä kunnes he tulivat kotiin ja menin taas lenkille. Sitten olen ollut pihassa juoksemassa pallon perässä ja nukkunut ja käynyt sitten vielä kerran lenkillä. Nyt syön iltapalaa ja kohta nukkumaan ja sitten hieman olemaan rapsuteltavana ja sitten nukkumaan ja sama toistuu huomenna. 

Hyvää yötä! Ja koiramaisia unia- Zippo<3

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Oops, syysloma meni jo!

Noniin, nyt vähän nolottaa, koska en ole kirjoittanut kahteen kuukauteen! No, ei puhuta siitä enempää...:) Viikon kestänyt syysloma loppuu huomenna. Se taas meinaa, että olen päivät yksin kotona. Tulin äsken 9 kilometrin lenkiltä, joten nyt taas väsyttää, ja se taas meinaa, että menen nukkumaan. Äsken söin yhteen kenkään reiän, joten vähän sekin hävettää... Nyt silti nukun pöydän alla pää jalan päällä. Koska ulkona sataa, ei oikeastaan viitsi mennä uloskaan. Mutta hei hei nyt! 

-Zippo<3-

perjantai 9. elokuuta 2013

Heipä hei!

Hei kaikki! Tänään minut on nukutettu joten olen hieman väsynyt ja hämmentynyt.. Olin lonkkakuvauksissa, ja ei siitä sen enempää.. En tykännyt kyllä kauheasti siitä kokemuksesta.:-(( nyt pari kuvaa sisältä.


torstai 8. elokuuta 2013

huuppsiis!

Moro vaan nyt taas kaikki seurailijani! Kesäloma tekee loppuaan ja yksinäiset päivät lähestyvät hurjaa vauhtia. Toivottavasti teidänkin kesäloma on mennyt mukavasti! ;) Minä olen tehnyt kaikenlaista ja uinut todella paljon!! Tänäänkin pari hassua lintua uiskenteli reviirilläi, joten ne saivat nopean lähdön. Harmi, koska olisin halunnut tutustua.:( No ainut vaihtoehto oli uida niiden perässä, josta isäntä ei kyllä tykännyt.. Tulin takaisin sitten kun alkoi hieman tassuja väsyttää ja omistajat huutelivat perään. Nyt valvon saunomista ulkona ja ihailen mökin järvimaisemaa!  :)
Hau-Hauskaa illanjatkoa! ;)
-Zippo<3-

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Anteeksi!

Nyt on ollut tosi paljon taukoa, johtuu vähän kirjoittajan laiskuudesta ja kesälomasta:-/ Itse olin serkun luona viikon pituisella urheilulomalla!:) Kiitokset hänelle.<3 On siis ollut toiminnantäyteistä lomaa... No näitä asioita olen tehnyt:
 - Uinut
- Levännyt
- Urheillut
- Herkutellut
- Riehunut
- Haukkunut
- Leikkinyt
- Tavannut uusia ihmisiä
- Ottanut aurinkoa
- Sienestänyt
Ja niin paljon muuta etten enää edes muista kaikkea!
Kuvia tulee illalla, sen lupaan! Ja nyt on taas koko lauma koossa. JES!!!!
Myös olen tavannut tuttuja koiria.
TIETYSTI OLEN MYÖS:
- Auttanut isäntää nostamaan verkot järvestä
- Veneillyt
- Haukannut puhelinta (ihmiset ei tykännyt)
Ja, lenkkeillyt ehkä noin 30 kilometriä loman aikana.:)
Tässä tämä alkaa ollakin. Kiitos jos jaksoit lukea tämän! ;D
-Zippo-
 





 
 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Taukosta..

Tässä on nyt ollut pieni tauko omistajan unohtelevaisuuden takia. Harmi, sillä ette nyt tiedä mitä olen tehnyt:( En minäkään kyllä kaikkea muista. Mutta nyt kun alkoi kesäloma, niin en ole yksinkään paljoa! Jihuu! Olen pääosin kyllä vain nukkunut, ulkoillut, leikkinyt, lenkkeillyt ja uinut! Se on UUSI harrastukseni! Mökillä se on kivempaa, koska ei pidä uida hihnan päässä. Illalla saatan tulla kirjoittelemaan, kun ollaan mökillä;)Nyt vielä, heippa!
♥; Zippo




sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Instagram?

Tänään täytän YHDEN vuoden:) Siis on syntymäpäiväni. Essi-siskon kanssa mennään kohta leikkimään ja pitämään hauskaa! Ei olla vielä lähdetty, kohta lähdetään. Kuvat lisään illemmalla, kun tullaan sieltä, enhän ole vielä kuvia ottanutkaan.:3 Seuratkaa ja tykätkää instagramissa nimellä: Zipsu
Tein sen juuri tänään. Nyt nukun ja kerään voimat täyteen ennen lähtöä.;) Saa myös kertoa instagramista eteenpäin! Nyt hei hei, illalla nähdään!
 
By: Zipsu

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sori..

Nyt postaukset harventunut, touhua täynnä nämä arkipäivät tällä hetkellä.:) Mutta nyt pieni postaus, olen tänään lenkkeillyt paaaaljon, yhteensä noin 10 kilometriä. Huomenna emäntä tulee aikaisin kotiin, joten ei ole kovin pitkä päivä. Kävin siis äsken metsässä lenkillä ja olisin tutustunut uuteen kaveriin, muttei päästetty:-( siis sinisorsaan. Tutkin vielä ravitallit ja palattiin kotiin. Nyt olen isännän rapsuteltavana ja kohta nukkumaan.:-) HYVÄÄ YÖTÄ!
 
♥; Zippo

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Joutsenia, juoksua..

Hau hau! :) Me olemme tänään mökillä, eräs jännittävä juttu tapahtui! Kun oltiin ulkona leikkimässä ja laitettiin saunaa lämpiämään...Joutsenia lensi järven yllä.;) Siitä alkaa hauskuus!! Ja kun ne pitivät niiiiiin kivaa ääntä, pitihän minun mennä jahtaamaan niitä!:) TIETYSTI! No juoksin niiden perässä, kunnes ne lähtivät:(



 
Enää ei ole lunta, jota näissä kuvissa näkyy.
Olen myös tänään leikkinyt ja syönyt ja juonut.


 
 T: Zippo


lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vuh kaikki!

Olen unohtanut täysin blogiin kirjoittamisen, olen nyt täällä, isäntä ja emäntä ovat reissussa, olen kahden muun kanssa täällä.:) kävin juuri äsken aamulenkillä ja söin sitä ennen. Ja nukuin jopa seitsemään! Olen nyt tässä rapsuteltavana ja kuuntelemassa ihmisten löpinöitä. Suunnitelmissa olisi tänään ihan normaalisti oltava päivä..:) olin muuten öö... En muista päivää, mutta tälläviikolla oltiin leikkaamassa turkkiani. Nyt olen lyhyt karvaisempi kuin pitkään aikaan, ensimmäistä kertaa minut leikattiin koneella.
Tässä olen minä ennen.
Lisään kuvan, jossa olen leikattuna, sitten vähän myöhemmin:)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen loppuu:(

PÄÄSIÄINEN:

Pääsiäinen oli iloa ja touhua täynnä! Sain olla mökillä vapaasti ja hiihdin paljon, kerralla ehkä noin 3-9 km! Nyt kuitenkin pääsiäinen loppuu ja joudun taas hihnaan..kävelylle. Oli myös paljon vieraita, jotka leikkivät ja rapsuttivat!:) Kesällä taas pitkään mökillä juoksemassa ja uimassa ja kaikkea kivaa! Nyt kuitenkin pääsiäisestä!
Mentiin mökille torstaina ja tultiin tänään pois. :( Ilmat olivat suotuisat ja kävin pilkkimässäkin! Tosin parin kerran sotkeuduin siimaan... Kalat menivät toiseen taloon kissalle, mutta ei se minua paljoa haittaa, kunhan sain olla mukana! (:
Nyt vähän kuvia pääsiäisestä:

 



 



Uusi pääsiäispaitani!c(:
 
Nyt syömään ja lenkille!
 
-Zippo-

 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

....

Antibiootit ja särkylääkkeet auttoivat ja nyt on jo häntä ollut pystyssäkin. Mutta en ole tänään oikeastaan ulkoillut yhtään, paitsi eläinlääkärireissulla sekä pari kertaa omassa pihassa. Söin äsken raejuustoa ja piimää, päivän mittaan olen syönyt kolmea eri ruokaa, riisiä, piimää ja raejuustoa. Nyt olen tässä isännän rapsuteltavana ja lepäilen vielä tämän päivän. Katsotaan oloa huomenna, hyvää yötä kaikki kissat ja koirat!!



-Zippo-

Kipeä..

Olin eilen kentällä ja harjoiteltiin Essi-siskon kanssa. Oli todella hauskaa! Eilen sitten sen jälkeen loppupäivän meni nukkuessa. Tänään olen ollut aika väsynyt.. Nukkunut melkein kokopäivän tähän asti, mutta nyt isäntä vie minut eläinlääkäriin. Kerron sitten myöhemmin mikä minulla oli.

Nyt sitten eläinlääkärissä ja odotellaan vuoroa klo 16.00. Siihen asti heippa, illalla ehkä uutta postausta.:)

-Zippo-

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Vuff..

Lauantaina olin koirakaverini synttäreillä, oli kivaa, vaikka jouduin olemaan kokoajan ulkona synttärisankarin kanssa. Mutta kyllä se aika meni siinä painiessa ja leikkiessä. Loppujen lopuksi käveltiin vielä kotiin ja sitten väsytti. Nukuin pari tuntia, illalla ei oikein ni enää maittanut, koska nukuin päivällä niin paljon.. Mutta uuden hauskan jutun löysin tuosta olkkarin pöydältä... LIMOVIIKUNA! Eilen olin kaupunki/keskustakävelyllä isännän kanssa ja tänään olen taas vaihteeksi ollut lenkillä, pari kertaa ja loppuviikkokin vain lenkkeillen. Ja sunnuntaina sain lempiruokaani, maksaa! Saan sitä todella harvoin... Päätin suunnitella vessan uudestaan. Aloitin syömällä mattoa, harmikseni ihmiset saivat minut kiinni..:( hyvää yötä kaikki koirat ja kissat!
-Zippo-



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viikonlopun loppu

Viikonloppu loppui..;( nyt on normaali viikko. Ja nyt tämä ilta menee nukkuessa, koska on ollut niin riehakas päivä... Ensiviikonloppua odotan taas innolla, niinkuin aina viikonloppuja! Lukijoita onkin jo aika paljon! Kiitos muuten kaikki hau-seuraajat!:) Hyvää alkuviikkoa!!
-Zippo-

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lunta!

Satoi hieman lisää lunta ja siis ne huonot uutiset: Loma loppui. Joudun taas olemaan yksin..:( Ja hyvät uutiset: Kohta lumet sulaa ja pääsee taas mökille peuhaamaan! Lenkkeilin äsken, on raikas talvisää. Suunnitelmat tälle päivälle:
-Nukkuminen
-Syöminen
-Ulkoileminen
-Leikkiminen
-Riehuminen

Siinä oli tämänpäivän asia, en ole postannut, koska olen ollut kiireinen.

-Zippo-

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

60cm!

Tänään harjoiteltiin PK-tokoa. Hyppäsinkin 60 cm esteen kapulan perässä. Takaisin sitä en olisi kyllä viitsinyt viedä, mutta kai se sitten oli pakko, kun isäntä pyysi oikein nätisti. Sen jälkeen kävin semmoisen 15-20 minuutin lenkin ja sitten kyllä nukutti! Nukuin noin puolen tunnin-tunnin unet ja sen jälkeen olen vain makoillut hereillä ja seuraillut ihmisten puuhia lattialta.

-Zippo-


lauantai 23. helmikuuta 2013

Koirapuistossa.

Jes, nyt ihmiset ovat kotona päivänmittaan paljon enemmän, koska nyt alkoi loma! Ja tänään isäntä vie minut koirapuistoon leikkimään! Kivoin viikonloppu koko talvena! Ja tänään olen ollut yksin kylläkin, koska ihmiset vain hiihtävät...:( Olen kyllä iloinen, että on viikonloppu sekä loma. Tänään aion leikkiä ja riehua paljon!



    Yritin rikkoa nuo pyyhkeet, mutten ihan onnistunut. Yritän vielä vähän!

-Zippo-

torstai 21. helmikuuta 2013

Tylsä arki..

Minun mielestäni arki on tylsää aikaa. Pitää olla yksin kotona aamusta iltapäivään.. Tänään oli normaali arkipäivä.. Ihmiset tulivat alas vähän ennen kuutta, kävin aamulenkillä niin kuin aina. No sitten minut jätettiin yksin, portin taakse! Mutta sitten kun ihmiset tulivat, pääsin lenkille. KIVAA! Ja nyt syön tuon luun tuosta ja menen lenkille (taas, mutta ei se haittaa..) Suunnitelmat ovat... kaivaminen ulkona, luiden järsiminen ja huomion kerääminen sekä lenkillä käynti. Tottakai myös nukun. Pari vanhaa kuvaa minusta.



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hau hau!

Päätin, että tänään perustan blogin, toivottavasti kaikki kaverit lukevat tätä.:) Ja nimeni on siis Zippo, olen nyt 8 kuukauden ikäinen. Tänään oli normaali päivä. Mutta ajattelin laittaa tänne videon itsestäni. Ja niin, ajattelin nukkua pikku nokoset nyt ja rämistellä yöllä porttia. Niin saa ihmiset hereille. Ihmiset kun heräävät aina kamalan myöhään..Hyvää yötä..! Voin postata, mutta nyt on kiire leikkimään!




Talvi on muuten kiva vuodenaika! Tuo valkoinen pehmeä juttu tuolla maassa on niiiin hauskaa!